[ 2016 olit meille hyvä ]

klo 11:30 | 31.12.2016

Niin siinä sitten kävi, että nainen kaatui jouluna sänkyyn ja siellä ollaan edelleenkin. Eikä ollut kyllä Pukki, joka minut sinne kaappasi, vaan ihan totaalisesti kaikki voimat vievä influenssa&keuhkoputkentuledus kombo. Lääkärin mielestä mun keuhkot kuulosti siltä, että oisin vetänyt jo pidempään pari askia tupakkaa päivässä. Enkä kyllä ihmettele, siltä se nimittäin myös tuntuu. No mutta, pakkolepo se on, mikä pitää äidin pois arkiaskareista. Onneksi lapset on mummilla hoidossa, jotta oon saanut itse levätä. Muuten vois oikeasti olla aika hiljaista ton pakkolevon suhteen.
Pikaisesti ajattelin vielä kirjoittaa muutaman sanasen menneestä vuodesta, ennen katseen kääntämistä vuoteen 2017. Tuntuu, että vauhti vain kiihtyy mitä vanhemmaksi elää. Vuodet menee niin hurjaa tahtia, että pahaa tekee. Mutta hei, onhan tää vuosi ollut kerta kaikkiaan upea. Töitä on kyllä paiskittu sen mitä oon kyennyt ja vähän kai ylikin, mutta sen lisäksi tähän ruuhkavuoteen on tarttunut matkaan aivan mahtavan upeita kokemuksia ja itselleni jopa kaksi ihan uutta mannerta. Niin, miettikää, siinä ne nyt roikkuu mukana.
Odotan innolla Loppiaisesta alkavaa LUX Helsinki - tapahtumaa, koska meidän vuosi on potkaistu siitä käyntiin jo kahtena peräkkäisenä vuotena. Molempina on ollut myös kylmä, kuin Siperiassa, mutta varsinkin viime vuoden (tarkoitan siis tietysti edelleen vuotta 2016, mutta kirjoitan jotain muuta) installaatiot oli aivan huikean hienoja, joten viikon päästä varmistetaan vaatteiden määrä vielä kertaalleen ja suunnataan kaupungille.

Ja sitten hypättiinkin melkein jo koneeseen ja lennettiin Jonnan kanssa Singaporeen ja sieltä Balille. Pitkään haaveissa ollut matka tuli toteen, ja missä puitteissa!! Mun hieman ehkä sekava ja poukkoileva matkastoori, jossa valokuvatkin roiskahti vähän sinne ja tänne, on muuten varmasti mun yksi eniten luetuista kirjoituksista täällä KK.n alla. Eikä ihme, "Kun Äiti lähti Balille" on tosiaan aika raflaava otsikko. En kuitenkaan jäänyt sinne, joten ei hätää. Lapset toipuu traumoistaan ja on jo alkaneet puhua mulle näin melkein vuoden jälkeen. Mutta oli se sen arvoista.




Melko pian meidän matkan jälkeen tuli korkeammalta taholta päätös, että se toinenkin manner oli valloitettava. Alkoi vielä astetta tiukempi työn paiskiminen, itku ja hampaiden kiristely. Kun noin äkkiseltään otat projektiksi lähettää viisihenkisen perheen Afrikkaan ja aikaa on reilu kaksi kuukautta kaiken järjestämiseen, eikä pankkitilillä ole suuria säästöjä tai palkkakaan anna periksi ottaa sivuun sellaista neljän tonnin siivua, voin sanoa, että on siinä kuulkaa duunia. Mutta kyllä vaan projektipäällikkö KT sai hommat hoidettua siihen malliin, että päästiin sieltä vielä kotiinkin. Tai siis, että meillä oli vielä koti, johon palata.

Noiden kahden mantereenvalloituksen lisäksi me myös ehdittiin tänä vuonna kierrellä ja retkeillä kotimaassa aika paljon enemmän kuin ennen, vaikka paljonhan me ollaan tähänkin saakka retkeilty. Yksi koko kesän kohokohdista oli ehdottomasti retki Repovedelle ja 5km ketunlenkki lasten ja mummin kanssa. Repoveden lisäksi me ehdittiin retkelle myös Porvoon saaristoon, Torronsuolle, Lammassaareen, Nukarinkoskelle, Nuuksioon ja Mantereenlinnalle, joka olikin siis jo vähän niin kuin kolmannen mantereen valloitus. Ja ensi vuodellehan on luvassa tätä lisää. Muun muassa siksi, että Suomi on jos ei nyt maailman kaunein maa niin ainakin yksi niistä. Varsinkin silloin, kun siitä näkee jotain. Näin pilkkopimeässä on kyllä välillä vaikea mennä vannomaan.

 Ja kyllähän tähän vuoteen mahtuu niin paljon muutakin. Riemukasta naurua ja höpöhöpö-juttuja, tyttöjen iltoja, tanssia varpaat verillä, hyvää ruokaa ja ihan sitä tavallista elämää aika monta sivullista.  Välillä vähän suruakin, mutta kuka niitä jaksaa enää muistella. Ne meni jo.
Kiitos 2016, olit meille hyvä!

Comments

Popular Posts