[ aamiaisen ihanin herkku- home made granola ]

klo 21:55 | 1.3.2017

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus iltaisin iskee hirveä herkuhimo ja kaivat epätoivoisesti kaapin perukoilta keksejä tai pakkasesta jäätelöä. Minä tiedän. Vaikka pystyn päivällä pitäytymään herkuista ja työpaikan jälkkäreistä saattaa illalla olla eri ääni kellossa. Siispä olen koittanut keksiä itselleni sellaisia herkkuja kaappiin, jotka vie makeanhimon mennessään, mutta ei kuitenkaan sisällä vehnäjauhoja saatikka valkoista sokeria.


Tein viikko sitten purkillisen "cookie dough"-suupaloja, joiden ohjeen laitan jakoon vähän myöhemmin, Sitä ennen jaan kuitenkin tämän granola-ohjeen. Kiitos viime viikonloppuisten joogafestareiden, sain vihdoin ostettua pakastekuivattuja marjoja ja kookossokeria, joita toki löytyy varmasti lähes kaikista superfoodeja myyvistä kaupoistakin,
Kävin maanantaina ystäväni kanssa uimassa ja sushilla ja tuumin hänelle, ettei tuo yksi purkillinen kestäisi meillä varmasti montaakaan päivää. Ja kuinka oikeassa olinkaan. Laitoinkin tästä juuri pähkinätilauksen menemään, joten uusi satsi laitetaan uuniin näillä minuuteilla.



Yhteen pellilliseen tarvitset:

3 dl kaurahiutaleita
n. 200g pähkinöitä  (pecan, macadamia, manteli tms.)
2,5 rkl kookossokeria ( tai esim. ruokosokeria)
4rkl kookosöljyä
1/4 dl juoksevaa hunajaa
2/3 dl agave siirappia tai vaahterasiirappia
n. 1dl kookoslastuja
pakastekuivattuja mansikoita (esim. marjex)
  1. esilämmitä uuni 175c
  2. leikkaa pähkinät veitsellä pienemmiksi paloiksi
  3. sekoita kaurahiutaleet, pähkinät ja sokeri
  4. kuumenna kookosöljy, siirappi ja hunaja kattilassa ja lämmitä muutaman minuutin ajan koko ajan sekoittaen
  5. sekoita öljysiirappiseos  kaurahiutalaiden ja pähkinöiden kanssa ja levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille
  6. paista uunissa n.15-20 minuuttia, sekoita ja lisää kookoslastut. Jatka paistamista, kunnes kookoslastut ovat saaneet vähän väriä pintaan.
  7. Anna jäähtyä kunnolla ja lisää sitten mansikat sekaan

Tarjoa mantelimaidon tai vaikka maustamattoman jugurtin kanssa,  jos siis  purkista löytyy vielä muutakin kuin tyhjä pohja.

Comments

Popular Posts