[ mitähän isä tästä sanoo ]

klo 6:39 | 11.11.2016
Muutama päivä ennen isäinpäivää tulee väistämättä ajateltua  isää ja meidän välistä suhdetta. Synnyin kultaisella kahdeksankymmentäluvulla vanhempieni teinirakkauden tuloksena. Molemmat olivat täysi-ikäisiä, mutta hääkuvassa hymyilee kyllä kaksi lapsenkasvoista nuorta. Minä olin sitä ennen jo ilmoittanut tulostani, joten häät pidettiin kiireen vilkkaan. Mummo aina muistaa kertoa siitä päivästä, kun synnyin. Olivat papan kanssa tulossa pilkkikisoista ja vastassa oli onnellisesti hymyilevä nuorimies. "Tyttö tuli!!"  Ja aikamoinen tyttö tulikin. Minut nimettiin äidin puoleisen mummini lempinimen mukaisesti Katiksi, vaikka Isä ehdottikin Lauha-Tuulta ja muita hienouksia. En aina ole ollut ehkä se helpoin tapaus, vaikka toisaalta olen myös aina kunnioittanut isää ja usein miettinyt töpeksiessäni tai menestyessäni: "mitähän isä tästä sanoo?"
En ihan tarkkaan muista mitä isän suusta pääsi, kun nelivuotisneuvolaan lähtiessä olin maalannut naamani äidin sinisellä kajalilla ja isä yritti pestä sitä pois. Neuvolassa ihmettelivät neidin hakatun näköistä sinipunaista naamaa, mutta eivät sentään soittaneet lastensuojeluun.
"Ja nyt sinä viet sen takaisin", sanoi isä, kun esittelin pompulaa, jonka olin huijaamalla saanut päiväkodista itselleni. Jarrut kirskuen heitimme U-käännöksen päiväkodilta lähtevässä ylämäessä ja niin minä kävelin nolona opettajan luo ja kerroin, ettei se pompula sittenkään ollut minun.
"Katsokin, että oli viimeinen kerta, kun heität roskia luontoon", kun banaanin kuoret lensi Datsunin takaikkunasta tienpenkalle. Eikä kyllä roskat ole sen jälkeen lentänytkään muualle kuin roskakoriin. Niin paljon hävetti.
"Tulepas tähän polvelle, niin jutellaan" oli isällä tapana sanoa useinkin, kun oli jotakin vakavaa asiaa. Esimerkiksi se, ettei joen rantaan saanut mennä yksin leikkimään.
"Voisit viedä Turbomoottorin kouluun ja pitää siitä esitelmän". Todellisuudessa osasin lapsena luetella kaikki auton konehuoneesta löytyvät osat, mutta sitä Turboa en kyllä vienyt kouluun. Se olis ollut noloa.
"Vanajanlinnaan haetaan puutarhuria, sinä voisit mennä", ja meninhän minä. Siellä sitten haravoin sitä pääoven viereisen ison puun alustaa ja revin pujoja takapihan kukkapuskista. Saattoi jopa olla, että palkka tuli suoraan isän pussista. Tärkeintä oli saada likka työn makuun. Mainitsinko jo, että ikää oli 12-vuotta. Siitä jatkoinkin sitten suoraan perheen omistamaan matkamuistomyymälään töihin, koulun ohessa kylläkin. Myöhemminkin isältä on löytynyt aina töitä, jos olen tarvinnut.
Teiniaikojen kipuilutkin selvittiin hengissä ja niinä aikoina sitä sanomista tulikin jos mistä. Yleisin lause kaiken muun puhumisen lisäksi taisi olla: "kanna puita saunalle". Ja minä kannoin. Rangaistuksen saaminen helpotti kyllä myös omaa pahaa oloa, kun tiesi rikkoneensa sääntöjä.
Nuorempana vaikutti siltä, ettei opinnot olleet kovinkaan tärkeitä meidän perheessä, kunhan olisi painanut kovasti töitä. Isä  oli silti myös ensimmäisenä kertomassa kuinka ylpeä oli, kun painoin valkolakin päähän. "Kyllä meidän tyttö vaan osaa."
Amerikassa asuessani pelkäsin isän reaktiota alkaessani seurustella tummaihoisen miehen kanssa. Pelko oli  täysin turha. Yön yli mietittyään isä oli tullut tulokseen, että valintahan on yksinomaan minun. Eikä isä ole myöskään ikinä ainakaan ääneen sanonut, että valintani olisi ollut väärä.
Ja kun myöhemmin tulin raskaaksi, isä kävi kertomassa kaikille naapureille ja kuka nyt eteen sattui tupsahtamaan: "Musta tulee pappa". Ja kun papuksi nimetty vauva sitten tupsahti maailmaan, pappa hyppi onnessaan keittiössä tasajalkaa.
"Nyt pitäisi kyllä miettiä jaksamista, ettet sairastu. Terveydellään ei pidä leikkiä", sanoi työnarkomaaninakin tunnettu isäni, kun kroppani alkoi väsyä koulun, perhe-elämän ja yötyön yhdistämiseen. Höllensin sitten vähän.
"Tein taas aika hyvän työdiilin" isä huikkaa, kun menen käymään kotona. Kaiken muun lisäksi isä on hyvä esimerkki siitä, että tekemällä töitä unelmiensa eteen, mitä vaan voi tapahtua. Ja mä olen pirun ylpeä kaikista sen saavutuksista.
Koen että olen isän (sekä äidin) nuoresta iästä huolimatta saanut  hyvät eväät elämään. Periksi antamattomuus, rauhallisuus, työteliäisyys, unelmointi, suvaitsevaisuus. Kaikki nämä  ja paljon muuta pakattuna laukkuun sievästi leivän ja piimän viereen.
Kiitos iskä ja hyvää isäinpäivää!! <3

Ps. tiedän jo, mitä se sanoo tästä kirjoituksesta. Luultavammin suusta pääsee pieni "yhhyh" äänähdys ja siinä kaikki. Mutta tykkää se kuitenkin. Kaikkea ei tarvitsekaan sanoa ääneen.


 

Comments

Popular Posts