[ nuotiokahvia Nukarinkoskella ]

klo 7:26 | 5.11.2016
Meillä oli ystäväni kanssa jo pidempään aikeina lähteä iltakahville Nuuksioon. Kiireet tosin painoivat päälle ja lopulta illat tuntuivat jo niin pimeiltä, että matkaan olisi pitänyt varautua vähintään otsalampuin. Päätimme loppujen lopuksi lähteä matkaan päiväsaikaan ja sovimme retkipäiväksi viime sunnuntain. Sitten bongasimme oivan uuden retkikohteen ja päätimmekin suunnata Nurmijärvelle.



Mummoni lahjoitti meidän retkikäyttöön vanhan kahvipannunsa, joka on kiertänyt reissussa mukana aina siitä lähtien, kun isäni oli kaksivuotias. Pappani kuoleman jälkeen retket loppuivat ja pannu on nököttänyt surullisesti hyllyllä. Pannun kahva on vähän rähjääntynyt, mutta itse pannu on hyvässä kunnossa. Nyt oli siis aika ottaa se mukaan sinne, minne se kuuluu eli luontoon. Haaveissani keittelen sillä kahvia ensi kesänä Lofooteilla, saapa nähdä.
Mutta takaisin viime sunnuntaihin. Nukarinkoski sijaitsee Vantaanjoen varrella Nurmijärvellä, Nukarin kylässä. Hieman jopa harmitti, että se on niinkin lähellä vanhaa kotiamme, emmekä olleet tienneet siitä mitään. Nyt  paikka on nimittäin vähän turhan kaukana meistä, jotta siellä voisi käydä useamminkin. Varsinaisia tienviittoja ei parkkialueelle ollut, mutta olin katsonut sen kartalta valmiiksi ja se löytyikin Nukarin koulun läheltä, jonka osoitteen olimme laittaneet navigaattoriin.
Koska ilma oli ollut sateinen, metsäreitin alkupää oli aika mutainen, mutta onneksi se muuttui nopeasti mukavammaksi kulkea. Sää ei nytkään ollut erinomainen, mutta ainakaan ei satanut. Muutaman minuutin kävelymatkan päästä löytyi nuotiopaikka ja laavu, mutta jatkoimme matkaa padon suuntaan pitkospuita pitkin. Padolle nousi  puiset rappuset ylöspäin ja puiselta sillalta oli hienot näkymät, jotka olivat varsinkin lasten mieleen. Hetken vielä samoilimme metsässä ja kävimme katsomassa vanhan rakennuksen raunioita, jonka jälkeen käännyimme ympäri takaisin laavun suuntaan. Meille oli muutenkin hieman epäselvää, minne suuntaan polkua olisi pitänyt kulkea. Yksi poluista näytti ainakin kulkevan suoraan jonkun takapihalle. Lapsille tässä oli kuitenkin jo ihan mukavan pituinen kävelylenkki.
Pojat paahtoivat nuotiolla vaahtokarkkeja ja me tosiaan testasimme vanhaa pannua. Vähän tuo pannukahvin keittäminen nuotiolla vaatii treeniä, mutta hyvältä se maistui jokatapauksessa. Ennen kuin auton moottori oli edes käynnissä, toinen takapenkkiläinen oli jo unessa. Eikä kyllä toisenkaan nukahtamissa mennyt montakaan minuuttia. Retkeily on kyllä ihan parasta!

Tänne on päästävä uudelleen viimeistään alkukesästä, jolloin tuomet kukkivat. Paikka on silloin varmasti upea!

 

Comments

Popular Posts