[ Punajuuripesto & Chevre pizza, sekä kaakao avocado mousse ]

klo 21:15 | 5.11.2016
Kuten jo aiemminkin todettu, meillä syödään lihaa ja usein ihan perinteisiä suomalaisia ruokia. Makaronilaatikkoa, karjalanpaistia, siskonmakkarasoppaa jne. Tänne blogin puolelle eksyy hävikkiherkkujen lisäksi tietysti vähän erikoisemmat kokeilut tai vakiintuneetkin herkut, jotka vähän poikkeaa perussetistä.  Oma tavoitteeni on näyttää myös esimerkkiä, että "superfoodeja" ja terveellisempiä vaihtoehtoja voi ujuttaa normaalinkin ruokavalion sekaan.
Silmiini osui Silmusalaatin ja Foodinin ruokahaaste, johon ajattelin ottaa osaa. Kaapista tosin löytyi aika rajoitetusti Foodinin tuotteita, eikä aikaa ollut jäljellä kuin muutama päivä. Lisähaastetta toi tietysti Silmusalaatti, jota en ihan heti saanut yhdistettyä esim. jälkiruokaan, vaikka muuten meillä ahkerassa käytössä onkin. Päätin kuitenkin tehdä kertaheitolla koko aterian, joten näistä tulee nyt sitten kaksi erillistä julkaisua. Ohjeet ovat kahdelle syöjälle.

Pääruoaksi valmistui Punajuuripesto- chevrepizza
Punajuuripesto:
2 isoa tai 4 pientä punajuurta
n 1/2 dl Foodinin cashew pähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
1/2 sitruunan mehu
n. 1/2 dl  pecorinoa raastettuna ( parmesan käy myös)
loraus öljyä
loraus hunajaa
n. 1/2 tl suolaa
pese ja kuori punajuuret. Leikkaa noin neljään osaan ja kääri folion sisään. Paahda 200c uunissa n.40 minuuttia.
lisää kaikki ainekset ( paitsi öljy) tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja jauha tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa öljyä.

Pohja:
1 1/2 dl lämmintä vettä
1/3 pkt tuorehiivaa
suolaa
2 rkl öljyä
3,5 dl vehnäjauhoja
Lämmitä uuni 250c. Liota hiiva veteen ja lisää muut aineet.  Levitä voidellulle tai leivinpaperilla vuoratulle pellille ja anna nousta n.10min

Lisäksi tarvitset 2 lehtikaalin lehteä, 1/2 dl mozzarellaraastetta ja paketin chevreä
Levitä pesto pohjan päälle. Leikkaa lehtikaalista paksut sisimmät "ruodot" pois ja hienonna pieneksi. Ripottele päälle mozzarella ja chevre.  Paista 250c uunissa n.15minuuttia. Tarkkaile, ettei lehtikaali kärvenny liikaa. Tarjoa lempeän Silmusalaatin kanssa.


Ainoa negatiivinen asia tän pizzan kohdalla oli se fakta, että se loppui kesken.  Resepti tulee siis varmasti käyttöön myöhemminkin.

jälkiruoaksi tein meille Raakakaakao- avocadomoussen.
1 kypsä avocado
1/2 kypsä banaani
n. 1 dl mantelimaitoa
n. 1/4 dl agavesiirappia
hippusellinen suolaa
n. 1 rkl Foodinin raakakaakaojauhetta
Kuori banaani ja avocado (ja poista kivi). Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi mousseksi, nostele annoskulhoihin ja tarjoile esim. vadelmien kanssa.






Kommentit (0)

Kirjoita kommenttiLue kaikki kommentit

Comments

Popular Posts