[ speechless in Hepoköngäs ]

klo 10:42 | 30.3.2017


Kanssani matkanneet ihmiset tietänevät, että mulla on fixaatio vesiputouksiin ja vähän myös auringon nousuihin tai laskuihinkin. Siinä määrin, että jos kipaisen ulos tiettyyn aikaan päivästä, täällä tiedetään jo valmiiksi, että Kati lähti taas kuvaamaan auringonlaskua.
Huomasin jo ennen meidän Vuokattiin matkaamista, että Hepoköngäs on tässä suht lähellä. Putous on mulle jo lapsuudesta tuttu ja googleteltuani talvikuvia paikasta ja kuullessani, että muutkin oli käyneet putouksella talvella, päätimme ottaa riskin ja ajella sinne katsomaan.





Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista ellei korkein luonnonvarainen vesiputous  (18m) ja sijaitsee Puolangalla UKK reitin varrella. Alueella toimii kesäisin kahvila ja reitti on ilmeisesti kesällä myös ainakin osittain helppokulkuinen myös pyörätuolin kanssa. Nyt tosin metsässä kulki kinosten läpi vain kapeat polut ja muuten lunta olikin sitten ainakin reiteen saakka.
Päivä oli mitä otollisin retkelle, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta lämpötilan ollessa asteen verran plussan puolella. Parkkialueelta oli kylttien mukaan putoukselle 600metriä, joten mahdollinen pieni lumessa tarpominen ei tuntunut edes kammottavalta ajatukselta. Leon raahasi vielä väkisin oman koripallonsa mukaan, mutta se ei toki menoa haitannut.




Ensimmäisen 200 metrin jälkeen huomasinmme kyltin, joka ohjasi meitä "oikeaan" suuntaan ja tyytyväisenä talsimme hieman leveämpää polkua eteenpäin, kapeamman polun haarautuessa toiseen suuntaan.  Löysimme itsemme sitten moottorikelkkareitiltä erittäin tiukasta alamäestä, jota lapset laskivat uudelleen ja uudelleen meidän tutkiessa kartasta, josko olemme kävelleet harhaan.
Huomasin jonkun astelleen hankea pitkin samaan suuntaan, missä putous kartan mukaan sijaitsi, joten lähdin tarkistamaan, löytyisikö sieltä suunnalta muita kylttejä ja merkkejä putouksesta. Samassa kuulin moottorikelkan lähestyvän ja huusin vielä Herra T.lle aka Papa A.lle, että varovat lasten kanssa.  Hetken päästä kelkka sammutettiin ja muutaman sekunnin päästä samoilla jäljillä perässäni asteli asusta päätellen metsätyömies koko meidän lössi kintereillään, Mies viittoili Leonille oikeaa suuntaa, muttei puhua puhahtanut kummallekaan meistä sanaakaan, enkä siinä hetkessä osannut edes ajatella, mikä siihen olisi voinut olla syynä. Hän piti kuitenkin huolta, että Leon pääsi eteenpäin siinä napaan saakka ulottuvasssa lumessa. Myöhemmin autossa mietittiin vaan, että olikohan hän ihan mykkä.
Löysimme tosiaan myös putoukset, jotka meidän epäonneksemme olikin sitten kuitenkin jääkerroksen peittämät. Tajusin samalla, että olin hetkeä aiemmin seissyt putouksen ylätasanteella, mutta lumimäärän takia en sitä edes huomannut. Paikka oli kuitenkin todella kaunis ja varsinkin Herra T tuntui olevan hyvin vaikuttunut itse Hepokönkäästä niinkuin myös Vaarojen ympäröimästä Kainuusta. Aika paljon mieheltä, joka oli aluksi sitä mieltä, että on ihan tyhmää matkustaa pohjoiseen, kun lähes samalla rahalla voisimme matkata etelään. Niin ne mielipiteet muuttuu.






Illalla juuri nukahtamaisillani alkoi naurattaa kun aloin vielä miettiä hetkiä Hepokönkäällä ja hiljaista metsurimiestä. Ajatelkaapa itsenne autioon metsään keskellä Kainuuta. Ajalet moottorikelkalla ajatuksiisi uppoutuneena aurinkoisena päivänä tiukkaa alamäkeä alas, kun eteesi ihan yllättäen tupsahtaa kaksimetrinen musta mies siellä keskellä ei mitään. Saattaisi itseltäkin lähteä puhekyky hetkeksi.

 

Comments

Popular Posts