[ tarinoita Afrikasta, viimeinen episodi ]

klo 11:36 | 5.10.2016
20.8.2016, Douala, Kamerun
Istun grand memen talon patiolla ja katson naapurin lasten leikkiä aidan takana. Paikallinen nainen kulkee ohitsemme, kantaen isoa tarjotinta päänsä päällä. Piero ja Sasha ovat tulleet taas kurkkimaan aidan raoista ja koittavat, onko portti auki. Hetken päästä useita lapsia astuu varovasti portista sisään ja jäävät siihen katselemaan minua. Piero tarttuu lentokoneesta saamaamme leluun ja selkeästi puntaroi hetken, josko voisi ottaa sen mukaansa. Poikien pikkuserkku, Serena, pyytää lapsia poistumaan, mutta he eivät malttaisi lähteä. Hetkeä myöhemmin leikki jatkuu taas aidan toisella puolella.
Piero ja Sasha leikkivät aidan takana päivittäin. Vaikka lapsia on paljon, Piero tulee minulle heistä tutuimmaksi. Ehkä, koska hän on uteliain ja hänen leveä hymynsä pilkottaa usein aidan takana.  Huomioin, että hänellä on joka päivä puhtaat vaatteet, vaikkakin ne ovat usein nuhjuiset, välillä liian pienet ja välillä rikkinäiset. Osan Leonin vaatteista voisi lahjoittaa hänelle, mutta tuntuisiko se Pieron äidistä mukavalta vai tökeröltä. En edes tiedä, kuka hänen äitinsä on, koska lapset leikkivät aina keskenään.
Samaan aikaan sukulaispojat pelaavat sisällä Play Stationilla fudista ja kuuntelevat musiikkia puhelimestaan,  niinkuin ketkä tahansa teinipojat. Eno Salomon on lähdössä uudenkarhealla Land Cruiserillaan asioilleen ja me lähdemme taksilla käymään lääkärissä putsauttamassa papa A.n kädessä olevaa pintahaavaa ja samalla käymme katsomassa isoisän vuokrataloja ja rakenteilla olevaa taloa.
Meme Julienne on antanut Aloe Vera- kasvin palan mukaan, josta isoisä puristaa geeliä haavalle, kunnes pääsemme lääkäriin saakka. Mietin, miten monta vuotta on ollut välissä, kun nämä kaksi ovat viimeksi nähneet toisiaan ja silti he, isä ja poika, ovat kuin olisivat aina olleet yhdessä. Kyyneleet nousee silmiin ja kohdistan katseen ulos autosta.
Lääkäriasemalla on monia pieniä erillisiä rakennuksia, ja ihmiset odottavat vuoroaan ulkona penkeillä. Lastenlääkärin vastaanottohuoneen edessä istuu äiti imettämässä lastaan. Näky on mielestäni kaunis ja hetken mietin pyytäväni lupaa ottaa valokuvan tilanteesta. Ajattelen kuitenkin itseäni imettämässä odotustilassa ja jotakin ventovierasta ottamasta vieressä tilannekuvia ja  pidän kamerani visusti kassissa.
Haava saadaan putsatuksi. Matkamme jatkuu ja pian olemme keskellä hulppeampaa asuinaluetta täynnä isoja kartanoita, joiden pihoilla on omat uima-altaat. Käymme tilaamassa ja maksamassa hiekkakuorman, jolla on tarkoitus tasoittaa rakenteilla olevan talon lattia ennen laatoittamista. Hetken päästä ohitamme pienen joen, jonka rannassa mies kaivaa lapiolla punaista hiekkaa. "Mitähän tuokin tuolla kaivaa", ajattelen ääneen. Johon papa A naurahtaen vastaa miehen tekevän juuri tekemäämme hiekkatilausta. Huvittaa suunnattomasti, vaikka mikäs siinä. Ihan oiva paikka ja vielä sopivan lähellä.
Ennen illan hääjuhlaa pistäydymme vielä keskustassa. Papa A pääsee vihdoin parturiin ja parranajoon. Itse otan 8 euroa maksavan käsi- ja jalkahoidon. Pedikyyrin yhteydessä nainen katselee hyttysten syömiä sääriäni ja pahoittelee. "o-la-laa, sorryy.. C'est L'Afrique". Mutta Afrikka on niin paljon muutakin kuin hyttysen pistot säärissä tai nälänhädässä elävät lapset, joista avustusjärjestöt jakavat kuviaan. Molemmat toki tosiasioita, enkä missään nimessä halua aliarvioida avun tarvetta niillä alueilla, missä hätä on suuri.
Toivoisin, että voisin ottaa pienen palan tätä kaikkea mukaan ja näyttää, kuinka ahkeria ja kekseliäitä ihmiset täällä ovat lähtökohdilstaan huolimatta. Tai miten täältäkin löytyy hyvin koulutettuja menestyneitä ihmisiä. Onnistuminen ja hyvän koulutuksen saaminen vaatii toki  enemmän onnea, kuin meillä kuitenkin suht tasavertaisessa Suomessa. Monet meistä on opetettu jo äidinmaidossa vähättelemään afrikkalaisia ja heidän tietotaitoaan, mutta matkamme on ennen kaikkea opettanut, että pojat saavat olla ylpeitä juuristaan, eikä afrikkalaisuus ole kirosana. Päinvastoin.
Viimeisenä päivänä keräämme kaikki lelut ja pallot, joita emme aio viedä takaisin kotiin. Aron jakaa ne kadulla leikkiville lapsille, jotka ottavat ne onnellisena vastaan. Turkish Airlinesin rantapallot lentelevät aidan takana, kun lapset leikkivät niillä kiljahdellen ilosta.

Comments

Popular Posts