[ terveiset Kuopiosta ]

klo 13:13 | 14.11.2016
Ollessani pieni, mun  mummo teki useamman tyttöjen reissun Kuopioon. Olisin tietysti halunnut lähteä mukaan ja olinkin hyvin katkera siitä, ettei minua huolittu matkaan. Kuvat Kuopion torista on jäänyt mieleeni ja sinne minäkin halusin. Istuskelin kerrankin päiväkodin pihalla kaivamassa kuoppaa ja kerroin, että "kaivan tässä itseni Kuopioon". En muista luulinko tosissani Kuopioon pääsevän kaivamalla, mutta kai sitten jotenkin ajattelin, että Kuopiolla ja kuopalla on jokin yhteys.



Viime viikollaa mulle avautui mahdollisuus lähteä Kuopioon työmatkalle ja tottahan minä lähdin. Vanhin poika oli tosin todennut kummitädilleen, että äiti taisi lähteä sinne omalle lomalle vähän lepäämään. Mutta kyllä minä ihan oikeasti vähän töitäkin siellä taisin tehdä. Toisaalta oli kyllä tosi mukavaa ihan vaan kävellä iltaisin pitkin kaupungin katuja ja ihailla kauppahallia, raatihuonetta, kirkkoa ja muita kauniita rakennuksia. Lunta tosin satoi viistossa suoraan kasvoihin, mutta kyllä sitä siristellessä sentään vähän näki ja pystyin toteamaan, että kauniita nuo rakennukset todella ovat, vaikka toki keskustassa oli paljon ihan sellaisia perinteisiä 70-luvun laatikkotalojakin, joista en niin kovasti pidäkään. Lisäksi kaupungissa oli tosi mielenkiintoisen oloisia ihania pieniä putiikkeja. Harmi vain, että ne olivat jo kiinni tuolloin illalla kylillä talsiessani.




Vietin myös yhden illan ihan täysin yksin. Kävin salilla itsekseni, jonka jälkeen otin pitkän kuuman suihkun nauttien siitä, ettei kukaan koputellut oveen tai tuijotellut suihkukopin lasin takana, että mitä se äiti siellä touhuaa. Myöhemmin istuin hotellin ravintolassa syöden pitkän kaavan mukaan ja jätin puhelimet ja muutkin viihdykkeet huoneeseen. Siinä sitten söin ja tuijottelin ulkona leijailevaa lunta. Tekee muuten yllättävän hyvää olla vaan. Kumma kyllä ei edes tuntunut vaivaannuttavalta oleskella yksinään, vaikka toisinaan se tekee todella tiukkaa.
Elämä vaikuttaa aika helpolta ja simppeliltä tuollaisen lapsettoman sinkkunaisen perspektiivistä. Toisaalta tuntui, että aikaa jäi ihan turhaan hömpötykseen, kuten vaikka itsensä peilistä tuijotteluun edestä ja takaa. "Näytänkö mä aina tältä? Miten tuo vatsakin tolleen pömpöttää, pakko alkaa tekemään enemmän vatsalihaksia jne.." Selkeästi liikaa aikaa ja liian monta peiliä. Normaalisti ehdin viiden minuutin pikameikkauksen jälkeen katsomaan itseäni peilistä, kun talvikamppeet on jo heitetty niskaan. Ei näy kuulkaa muhkuran muhkuraa tai pömpöttävä vatsa. Enkä siinä lasten kanssa tapellessa ehdi asiaa edes miettiä. Nyt ehdin.

 
Sinkkuus sikseen, sillä koti ja pojat odottivat jo. Mutta kyllä minä Kuopioon aion palata. Ensi kesänä ehkä tai vaikka syksyllä. Otan pojat mukaan, niin ei ole aikaa katsoa itseään peiliin ja sitten painumme rantakadun laavulle retkelle. Tällä kertaa en päässyt paljon toria pidemmälle, mutta se olikin se koko matkan pääjuttu heti töiden jälkeen tietysti. Kävelin keskelle toria ja lähetin sieltä mummolle selfien. Vihdoin minäkin olen täällä

Comments

Popular Posts